Select Page

Lantion epäsymmetrian kolme ilmenemismuotoa ja niiden toteaminen

Kuva 1. Papatiometri

Ristiluun ja suoliluun välinen nivel eli SI-nivel voi olla kolmella eri tavalla lukkiintunut ja kaikkiin kolmeen lukkotilaan liittyy kullekin ominainen rangan epäsymmetria. Nämä kolme lukkiutumaa voivat esiintyä kaksi tai kolme yhdessä tai kukin niistä erikseen. Palpatiometri® on suoliluiden ja lapaluiden korkeuseron mittaamiseen soveltuva instrumentti. Se on useissa tutkimuksissa todettu luotettavaksi.

Mittarin ollessa vaakatasossa sen viisari näyttää tunnustelevien sormien etäisyyden ja alaosassa oleva kuula kallistuman asteissa. Korkeusero millimetreinä saadaan oheisen sinifunktiota ilmaisevan laskutikun avulla.

Suoliluun anteriorinen rotaatio

Tässä vasemman suoliluun eteenpäin kiertynyt asento l. anteriorinen rotaatio aiheuttaa vasemman suoliluun kohoasennon,  (korkeusero10-28 mm Palpatiometrillä mitattuna), vasemman jalan näennäisen pitenemän, C muotoisen kompensoivan skolioosin, joka on oikealle kupera ja oikean lapaluun nousemisen (korkeusero 8-20 mm.). Samalla oikea hartia työntyy eteenpäin. Runsaan sentin korotuspala oikean jalan alla tasaa lantion. Jos korotuksen vaihtaa vasemmalle puolelle, nousee suoliluun harjanne entisestään.

 

 

Suoliluun upslip

Tässä vasemman suoliluun ylöspäin siirtymä l. upslip aiheuttaa vasemman suoliluun harjanteen kohoasennon, vasemman jalan näennäisen lyhenemän, S muotoisen kompensoivan skolioosin, joka on rintarangan alueella vasemmalle kupera, vasemman lapaluun nousemisen ja vasemman hartian työntymisen vähän eteenpäin. Runsaan sentin korotuspala vasemman jalan alla tasaa lantion. Jos korotuksen vaihtaa oikealle, nousee oikea suoliluun harjanne.

Sakrumin torsio

Pelkkä ristiluun kiertymä eli sakrumin torsio on havaittavissa vain silloin, kun suoliluut ovat keskenään symmetriset. Kuvan esimerkissä ristiluu on kiertynyt diagonaalisen akselin suhteen siten, että ristiluun vasen ala-ulkokulma  on edempänä. Tällöin se aiheuttaa C muotoisen kompensoivan skolioosin, joka on vasemmalle kupera ja vasemman lapaluun nousemisen (korkeusero 6-16 mm. Palpatiometrillä mitattuna) Samalla vasen hartia työntyy eteenpäin. Jalat ovat saman pituiset.

Lantiokorin toispuoleinen levenemä tai kapenema

Kolmas SI-nivelen lukkiutuminen on lantiokorin toispuoleinen levenemä tai kapenema, outflare tai inflare. Siihen ei liity jalkojen pituuseroa tai skolioosia. Se ilmenee selinmakuulla siten, että jalkaterät ovat epäsymmetrisessä asennossa eli ne osoittavat eri suuntiin. Varmistuksen antaa oheisen kuvan mukainen fleksiotesti, joka tehdään sen jälkeen, kun kaksi edellistä epäsymmetriaa on hoidettu. Jos lantion takaosassa oleva anatominen maamerkki, Spina iliaca posterior superior siirtyy eteen kumartuessa toispuoleisesti ylemmäksi, viittaa se iflaren tai outflaren aiheuttamaan lukkotilaan ylemmän Spinan puolella.